Että pitikin taas sattua ja aina minulle, vaikka kaikki hälyttimet oltiin laitettu soimaan katastrofin ennaltaehkäisemiseksi. Edellisenä päivänä vielä fundeerasin, että aamulla kun menen kylille ostan Rouva Aurinkoiselle syntymäpäivälahjan, ja olin jo valmiiksi suunnitellutkin mikä se on. Mutta aamun tullen kaikki oli taas toisin, hui hai kaikki vanhat asiat ja uusien kimppuun täysin rinnoin. Minä kyllä ihmettelin miksi meillä oli niin kireää, että luulin jotain olevan pahasti pielessä. Päivä meni vähäsanaisesti ja minä sain ihmeellisiä katseita, jotka eivät olleet mitenkään lempeitä, vaan paremminkin vihaisia ja poistyöntäviä. Ei siinä auttanut kuin kulkea ovistakin vain saranapuolelta huomaamattomasti.
Päivä rupesi olemaan sitten pulkassa ja rupesin lukemaa päivän lehtiä sohvalla tarkemmin ja peukalo kävi kuin nuorella urheilijalla kaukosäätimessä ihan kuin yrittäen tehdä uutta ennätystä kanavien vaihdossa. Rouva Aurinkoinen lähti jumppaan ja pamautti oven kiinni perässään niin, että talo tärähti. Mutta kotvan jälkeen avasi oven ja huusi vanhinta poikaa ovelle. Kun poika oli ovella, kuulin komennon laittaa kukat vaasiin ja lämpimään veteen.
Silloin välähti, melkein sydän pysähtyi ja silmissä musteni. Tuli ajatus mieleen, että mitään ei ole enää pelastettavissa, kaikki on mennyt ja mitenkä minä en taaskaan muistanut ja onkohan minulla se lementiini vai mikä se on?
Mikähän on, kun uskallan unohtaa Rouva Aurinkoisen syntymäpäivän? Ei niissä minun fundeerauksissa tullut mitään sellaista mieleen, mikä minut tästä pelastaisi, vaikka kuinka yrittäisin itselleni todistaa, että eihän sitä enää kannata joka vuosi vuosia täyttää kun näyttää niin freesiltä että ei pilata sitä taas yhdellä vuodella.
Tämän tiedon kyllä pidin omanani tai muuten niitä vuosirenkaita olisi monivärisinä silmien ympärillä. Kiireesti vielä kauppaan ostoksille ja paketti telkkarin viereen, niin että se olisi siinä sen näköisenä että olisi ollut siinä koko päivän. Rouva Aurinkoinen palasi kotiin ja oli aivan sen näköinen, kuin ei olisi pakettia nähnytkään. Yritin vihjailla, että huomaisi lahjansa, mikä aamusta asti on hyllyllä töröttänyt. Pakko oli kysäistä, että huomaako ja vastaustahan sieltä pukkasikin! Kipakka Rouva Aurinkoinen oli aamulla pölyt pyyhkinyt ja eihän pakettia siinä ollut, huutia tuli unohtamisesta ja valehtelusta.
Pistepussi tyhjeni kerta heitolla eikä varmaan täyty seuraavaan vuoteen… Siinä sitten mietin posket punaisina melkein silmät mustana, että pitäisikö laittaa reklamaatiota Nokialle, kun kännykän kalenteri ei hälyttänyt? Oppisinkohan tästä jotakin vai en…